Seikkailu Leijonasaarella

Kaikki alkaa eräänä päivänä Englannissa, kun kultaa kuljettava laiva upposi Kummituslinnan läheisyydessä. (Alus toi Henri VIII:n kultaharkkoja näyttelystä Ranskasta.) Linna sijaitsi saarella, jonka nimi oli Leijonasaari. Pelastusmiehet ovat yrittäneet etsiä kultalaivaa, mutta turhaan. Miehistö oli kadonnut. Kukaan ei ole uskaltanut mennä kummituslinnan läheisyyteen, sillä siellä kerrotaan olevan kummituksia.

Eräänä iltana Aku, Anne ja Ville katsoivat uutisia tapahtuneesta. He ihmettelivät, mihin miehistö on voinut kadota. Ville alkoi avata puheenaiheen linnasta. Tapahtumalla oli varmaan yhteinen selitys kummitustarinan kanssa.

Akun, Annen ja Villen isä oli etsivä ja hänelle annettiin tehtäväksi mennä katsomaan, mitä oli tapahtunut. Hän kysyi lapsillaan, haluavatko he mukaan, sillä äiti oli mennyt vuodeksi Ranskaan opettamaan englantia. Lapset halusivat heti mukaan. Heidän piti luvata, että tekevät kaikki läksyt mukisematta ja menivät aina ajoissa nukkumaan. Lapset sanoivat sen olevan kiristystä, mutta suostuivat.

Lähtöpäivänä he valmistelivat laukkuja ja matkaevästä, sillä sinne oli matkaa noin 800 kilometriä. Lopulta ennen lähtöä he kysyivät isältään, miksi hänen pitää mennä sinne. Isä vastasi, että hänen oli pakko työnsä tähden, sillä paikka oli hyvä ja palkka myös. Äidin palkka oli niin huono elättämään koko perhettä, joten isä elätti suurimman osan.

Lopulta he lähtivät mukaan. Ville, Anne ja Aku tapasivat lähdön aikaan naapurin pojat, jotka kysyivät, minne he olivat matkalla. Lapset vastasivat, että Leijonasaarelle ja naapurit kiusasivat sanoen: "Hui, siihen kamalaan paikkaan!" Kolmikko suuttui. He sanoivat, että vielä teidän naama venähtää, kun isä ratkaisee koko jutun. (Niin ei kuitenkaan käy…)

Matka taittui nopeasti, sillä isällä oli kiire. Pian he olivat Leijonasaaren hotellissa. Sen isäntä oli Leijonasaaren rikasta sukua. Suku oli asunut 300 vuotta sitten linnassa. Isäntä kertoi mielellään tarinoita suvustaan, mutta suvun ainoa eloonjäänyt ei ole koskaan kertonut, onko linnassa todellakin kummituksia.

Seuraavan päivänä isä ja muutama poliisimies aloittivat tutkimukset ja he huomasivat, että ranta oli hyvin karikkoista. Aku, Ville ja Anne huomasivat haaksirikkopaikalla olevan sukeltajia ja että heidän veneessä ei ollut valoja. Yksi sukeltajista huusi lapsille:
  - Mitä te siellä toljotatte?
Lapset eivät vastanneet mitään. Mies huusi:
  - Veikö kissa kielenne? Vastatkaa!
Sen kuultuaan lapset kävivät juoksemaan isänsä ja poliisien luo. Mies huusi:
  - Takaisin, senkin kakarat!
Lapset puhuivat isälleen tapahtuneesta ja isä meni poliisien kanssa sanomaan miehille pari opettavaista sanaa. Kun miehet näkivät heidän tulevan, he lähtivät äkkiä karkuun. Poliisit ajattelivat, että heissä oli jotain omituista. He huomasivat, ettei vene mennyt kovinkaan nopeasti, joten he lähtivät perään toisella veneellä, joka oli ketterämpi. Saatuaan veneen kiinni he huomasivat, että veneessä oli hurjasti kultaharkkoja. Yksi poliiseista katsoi, oliko miehillä sukelluslupaa. Sitä ei ollut.

Kuulusteluissa miehet selittivät, että laiva oli ajanut karille: He sanoivat, että he olivat ainoat silminnäkijät, joten he ottivat ohjat omiin käsiinsä ja menivät varastamaan kullan. He selittivät myös, että pitivät miehistöä panttivankeina linnassa, jotta miehistä ei kertoisi heistä. Selvisi myös, että roistot ovat Leijonasaaren sukua ja hotellin isäntä oli toiminut varoittajana.
Lopulta miehet laitettiin vankilaan. Miehistö vapautettiin linnasta. Kummitustarina oli ollut aikoinaan pelkkä lasten pelottelukeino.

Lapset ja isä matkasivat kotiin päin. Äiti ei ollut tiennyt kokko matkasta. Kun he menivät kotiin, äiti olikin tullut etuajassa yllättäen kotiin ja alkoi puhua vakavamielistä keskustelua isälle. Mutta kun äiti sai tietään, minkä palkkion he saivat, hän antoi koko jutun olla.

Naapurin pojat ovat pienestä asti halunneet kuuluisuutta, mutta vanhemmilla ei ollut tarpeeksi hyvää työpaikkaa siihen. Aku, Ville ja Anne puolestaan saivat nyt kuuluisuutta. Siitä naapurin pojat suuttuivat. Pojat löivät vetoa, kuka voittaisi muutaman viikon päästä olevassa jalkapallomatsissa. He olivat toisessa joukkueessa kolmikkoa vastaan. Naapurin pojat hävisivät vedon 3-1.

Kirveen arvoitus

Akun, Annen ja Villen äiti, Anna-Liisa, voitti neljän hengen lomamatkan Havaijin saarelle. Isä ei tietysti voinut tulla mukaan, koska se oli neljän hengen matka ja hänellä oli töitä. Lähtöpäivänä äiti muistutti isää kotitöistä. Lapset pakkasivat matkalaukkuja -äidinkin laukun, koska äiti höpötti koko loppuajan isälle kotitöistä.
Lopulta linja-auto tuli bussipysäkille. He menivät bussilla lentokentälle.
Tarkastukset tehtiin ja he odottivat pääsyä lentokoneeseen. Lopulta kuuluttaja sanoi:
  - ASS 338 Havaijin saarelle on lähdössä!
Kun he kuulivat sen, he lähtivät lentokoneeseen. Anne ja Ville saivat ikkunapaikan, äiti oli Annen vierellä a Aku Villen. Lopulta kone nousi kentästä.

Lentomatka sujui hitaasti, koska matka Havaijille vie useita tunteja.
Kone laskeutui hyvin Havaijin lentokentälle. Lapset ja äiti ottivat laukkunsa ja lähtivät taksilla hotelliin. Vastaanottovirkailija kysyi, minkä huoneen he haluaisivat, sillä lomamatka oli luksusmatka. Äiti kysyi, missä oli kaikista kaunein näköala merelle. Virkailija haki avaimet ja pyysi juoksupoikaa viemään laukut huoneeseen. Huoneessa he näkivät, miten kaunis näköala oli merelle ja näkivät rannan.

Yöllä, kun kaikki nukkuivat, eräs laiva kuljetti merestä löydettyä kultaista kirvestä museoon. Matkan aikana paikalliset merirosvot ryöstivät kultaisen kirveen. Päivällä kun lapset olivat heränneet, he menivät sukeltamaan. He vuokrasivat sukellusvälineitä ja menivät keskelle merta sukeltamaan, mikä oli kiellettyä haiden pelosta. He eivät tienneet sitä. Kun he sukelsivat, he kokivat yllätyksen. Siellä oli toisiakin sukeltajia ja heillä oli harppuunat. He huomasivat lapset ja kävivät heidän kimppuunsa ja toivat vedenalaiseen tukikohtaan.

Tukikohtaan päästyään he kysyivät sukeltajilta, mitä tämä merkitsee. Sukeltajat eivät ymmärtäneet mitään, sillä he eivät puhuneet englantia. Lasten onneksi heidän johtajansa oli Englannista ja ymmärsi, mitä he puhuivat. Johtaja sanoi lapsille:
  - Teidät oli pakko ottaa tänne, sillä te tiedätte liikaa eikä teitä voitu lävistää harppuunalla.
Lapset kysyivät:
  - Miksi?
Ja johtaja vastasi:
  - Koska te olette lapsia!

Johtaja halusi näyttää heille jotain, minkä oli saanut edellisenä yönä ja mikä oli holvissa. Matkalla holviin Aku näki jotain erikoista, joka voisi pysäyttää merirosvojen aikeet!
Kun he pääsivät holviin, johtaja näytti heille kirveen, mutta yhtäkkiä lapset menivät ulos holvista ja tempaisivat oven lukkoon. Aku käski toisia tulemaan perässään sinne, missä hän näki erikoisen asian. Muut tekivät työtä käskettyä. Kun he vihdoin olivat perillä, he näkivät itsetuhojärjestelmän. He laittoivat sen päälle ja heillä oli viisi minuuttia aikaa häipyä. He menivät holviin ja avasivat sen ja juoksivat äkkiä karkuun. Yksi miehistä huomasi, ettei ovi ollut enää lukossa. Hekin häipyivät. Lapset olivat kerinneet häipyä ja merirosvotkin. Muutaman minuutin päästä veden yläpuolella tapahtui suuri molskahdus. Ihmiset huomasivat sen ja hämmästelivät, mitä oli tapahtunut.

Kun merirosvot nousivat pintaan, he saivat vastaanoton: meri oli täynnä poliisiveneitä ja heidät pidätettiin. Kirves upposi uudestaan meren syvyyksiin. Lapset saivat sankarillisen vastaanoton. He saivat suuren rahapalkkion. Viikon kuluttua he palasivat kotiin.